Ratkaisevat yhteisöt #2: Kustannussopimus
Olin jo kuvitellut kustannussopimuksen allekirjoitushetken. Kustantajan kivitalo, puinen pöytä, allekirjoitus kynällä paperiin, kuohuvaa laseissa ja kuva someen. Todellisuus oli hieman toinen.
Lavastettu kuva kirjan kirjoittamisesta. Tosiasiassa tuijotan aamusta toiseen vuosi sitten kirjoitettuja ranskalaisia viivoja, joista yritän rakentaa järkeviä lauseita, tarinoita ja laajempia kaaria, joita lukijan olisi helpompi seurata.
Tarina ensimmäisestä kustannussopimuksestani
Kirjoitin ja piirsin ensimmäisen lastenkirjani 8-vuotiaana. Leikkasin A4-paperin kahteen osaan ja nidoin lehdet yhteen vihkoseksi. Sivut täyttyivät puuväreillä piirretyistä kuvista ja tikkukirjaimin kirjoitetusta tarinasta niiden rinnalla. Vaadin isääni viemään yhden näistä kirjoista läheiseen kirjapainoon ja pyytämään, että siitä tehtäisiin oikea kirja.
Muutaman viikon päästä sain kirjeen, jossa todettiin että lapsille suunnattu käsikirjoitukseni ei valitettavasti sovi heidän kustannusohjelmaansa. Tämän lisäksi he kehottivat jatkamaan kirjoittamisen parissa. Pidin kiinni kirjoittamisesta. Vei kuitenkin 25 vuotta, kunnes seuraavan kerran lähestyin kustantajia.
Kirjoittaminen ja tarinankerronta tuntui luontevalta tavalta purkaa luovuutta koko lapsuuteni ajan. Käytin kaikki tilaisuudet kirjoittaa erilaisia tarinoita esseissä ja koevastauksissa, ja hakeuduin koulujeni lehtiin kirjoittamaan juttuja. Tutustuin blogeihin ensimmäistä kertaa 2000-luvun alussa ja se tuntui heti omalta jutulta. Varusmiespalveluksessa hakeuduin Ruotuväki-lehteen, jossa työskentelin täysipäiväisenä toimittajana puolen vuoden ajan.
Sitten perustin luovan toimiston ja kirjoittaminen siirtyi vähitellen työkaluna asiakkaiden kaupallisiin teksteihin, tiedotteisiin, videokäsikirjoituksiin, esityksiin ja muuhun viestintään. Kirjoittaminen oman luovuuden ilmaisuna hiipui vähitellen. Pyörittelin toisinaan erilaisia kirja-aihioita mielessäni, mutta ne eivät edistyneet satunnaisia muistiinpanoja pidemmälle. Työt veivät mukanaan.
Vuoden 2019 syksyllä päätin lopulta ottaa irtioton, jätin työni toimitusjohtajana, ja jäin esikoisemme kanssa kotiin. Tuosta alkoi matka, joka on ollut henkisesti elämäni rankinta aikaa. Vain muutaman kuukauden sisällä muutimme Ruotsiin, isäni kuoli ja korona sulki maailman. Löysin kirjoittamisesta jälleen keinon purkaa sisintäni ja jäsentää ajatuksiani. Pääsin opiskelemaan kirjoittamista Jyväskylän yliopistoon ja työstin opintojen myötä ensimmäistä tietokirja-aihiotani. Siitä tuli minulle uusi Pohjantähti.
Päätin aloittaa kirjoittamisen innovaatioiden kehittymistä tukevista yhteisöistä. Se on teema, jonka parissa olin työskennellyt yli vuosikymmenen. Silti se tuntui edelleen mielessäni hieman mysteeriltä. Mielestäni keksintöjen syntyminen ja kehittyminen maailmaa muuttaviksi innovaatioiksi on yksi inhimillisen toiminnan ja yhteistyön kiehtovimmista ilmiöistä.
Usein kerromme sankaritarinoita yrittäjistä, jotka rakentavat maailmaa muuttavia palveluita ja yrityksiä. Unohdamme kuitenkin helposti ne ratkaisevat yhteisöt, jotka tekevät innovaatioiden kehittymisen mahdolliseksi. Halusin kirjoittaa siitä ja samalla selkeyttää itselleni isoa kuvaa, kuinka voimme johtaa näitä yhteisöjä ja ratkaista sukupolvemme suurimmat haasteet, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon.
Sain arvokasta apua kahdelta useita kirjoja julkaisseelta ystävältäni (suuri kiitos Saku ja Linda), jotka auttoivat kirkastamaan ajatusta ja muotoilemaan sen kustantajalle esiteltävään muotoon. Lähetin konseptin useille kustantamoille, joista kaksi vastasi kohteliaasti ei – muut eivät sitäkään. Kunnes viime vuoden lopulla tärppäsi.
Eräänä talvisena iltana kustannussopimus saapui sähköpostiini sähköisen allekirjoituspalvelun kautta. Olimme juuri saaneet lapset nukkumaan. Vilkaisin nopeasti, että dokumentti oli sama kuin olimme aiemmin sähköpostissa sopineet. Allekirjoitin sen sähköisesti ja sähköpostiini saapui juridinen vahvistus siitä, että kirjallani on kustantaja ja sitä painetaan nelinumeroinen määrä ja siitä tehdään äänikirja vielä tämän vuoden aikana.
Samalla hetkellä muutaman kuukauden ikäinen vauvamme parahti itkuun ja puolisoni alkoi rauhoitella häntä. Itku herätti myös taaperomme, joka alkoi itkemään hysteerisesti. Siirryin rauhoittamaan häntä ja pidin häntä sylissäni pimeässä huoneessa puoli tuntia, kunnes hän nukahti.
Kustannussopimuksen allekirjoitushetki ei ollut ehkä niin juhlallinen kuin olin sen kuvitellut aiemmin. Tästä hetkestä ei saanut otettua kuvaa sopimuksen yläreunasta ja skumppalaseista kustantajan toimiston pöydällä. Sen sijaan istuin pimeässä makuuhuoneessa säikähdystään itkevä tyttäreni sylissäni.
Samalla kuitenkin koin olevani valtavan kiitollinen juuri sillä hetkellä.
Alma Talent julkaisee Ratkaisevat yhteisöt -kirjan marraskuussa 2022. Kerron seuraavassa ennen juhannusta ilmestyvässä uutiskirjeessä lisää itse kirjasta.